• PÄIVITYS 3.4.2018: SAA TULLA TREENAAMAAN, JEE!
  • Ainoa mahdollinen vaaranpaikka on siis entinen jumppasali, vaikka sielläkään ei siis ole mitään välitöntä romahdusvaaraa. Pikkusaliin meneminen on  kuitenkin ehdottomasti kielletty. Tästä syystä VIRTAPIIRI- tunnit perutaan toistaiseksi.
  • Siirrämme pikkusalin puolelta oleellisinta treenikampetta isommalle puolelle, kun ehdimme.
  • Käytännössähän tilat nyt hieman ahtautuvat, joten mitä nöyrimmin pyydämme kärsivällisyyttä kaikilta ja lisäksi kykyä huomioida muita ihmisiä, mikä tarkoittaa sitä, että annetaan tilaa kaikille ja siivotaan omat romut ja raudat mahdollisimman hyvin pois muiden tieltä.
  • Ilmoitamme remonttihommista sitten, kun tiedämme.

 

  • PÄIVITYS 2.4.2018: KÄYTTÖKIELTO JATKUU.
  • Kattoa on tänään käyty paikan päällä arvioimassa rakennusalan ammattilaisen kanssa. Tukirakennelma auttaa kattoa kestämään, joten mitään välitöntä sortumisvaaraa tällä hetkellä ei ole.
  • Mutta vaikka katto EHKÄ kestää ja pikkusalia lukuunottamatta rakennuksessa EHKÄ voisi treenata, niin emme halua ottaa mitään riskejä ihmishenkien kustannuksella. Joten, ethän mene treenaamaan ilman lupaa, ennen kuin saamme rakennusvalvonnalta vielä tarkempaa tietoa asiasta.
  • Normaalisti tässä vaiheessa tehtäisiin korttien väliaikainen massadeletointi eli lukittaisiin kaikkien asiakkaiden kulkukortit. Valitettavasti kuitenkaan pyhäpäivän vuoksi emme saa palveluntarjoajaamme kiinni, että sitä kautta tämä lukitus voitaisiin kerralla tehdä.
  • Olemme siis huomenna yhteyksissä rakennusvalvontaan, jotta saamme pikimmiten tietoomme selvät sävelet sen suhteen, kuinka tulee edetä. Pidämme asiakkaitamme ajan tasalla tilanteen suhteen kotisivujemme ja Facebook- sivujemme sekä Facebook. ryhmämme kautta.

 

Toivomme kaikkien asiakkaidemme lukevan tämän supertärkeän turvallisuutta koskevan tiedotteen.

Nyt sunnuntai-iltana 1.4.2018 entisen jumppasalimme puinen kattopalkki alkoi halkeilla. Asiasta ilmoitettiin välittömästi kiinteistöhuoltoon, josta väkeä tuli tarkistamaan asiaa. Ensihätään palkki tuettiin ulkoisin rakentein.

Asian vakavuutta tarkistettiin rakennusalan ammattilaiselta, jonka suosituksesta koko kuntokeskus on nyt käyttökiellossa.

Emme voi vielä tietää, onko kyse lumenpainon aiheuttamasta ongelmasta vaiko jostain muusta rakenteellisesta ongelmasta. Ennen kuin rakenteet on viimeisen päälle tarkistettu, koko keskuksemme todella on käyttökiellossa turvallisuussyistä. Tarkoitus ei ole peloitella ketään tai lietsoa mitään turhaa paniikkia, vaan niin sanotusti vetää varman päälle nimenomaan turvallisuussyistä. Voi olla, että käyttökielto on jonkun mielestä hätävarjelun liioittelua, mutta itse ainakaan en halua ottaa kenenkään henkeä vastuulleni ja päästää ketään tänne treenaamaan, jos se ei ole turvallista.

Toivon, että ymmärrätte, että näin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tähän hätään en/emme pysty asialle enempää tekemään. Teemme kyllä muutoin kaikkemme, että asiat saadaan korjattua mahdollisimman pian. Huomenna jo saadaan asioita varmasti eteenpäin, kun saamme ihmisiä paremmin kiinni ja asioita etenemään. Tiedotamme asian etenemisestä ensisijaisesti kotisivuillamme.

Laitan myös toki laput oviin ja tiedotteen näkösälle Facebook- sivuillemmekin, mutta jos tiedät, että joku olisi tulossa treenaamaan pyhien aikaan ennen kuin arki tiistaina taas alkaa, olethan ystävällinen ja sanot tästä asiasta hänelle. Kiitos

Pahoittelen asiaa enemmän kuin osaan kertoa!

-Anu/FysioMotion