Muistan elävästi, kun pikkutyttönä jumppasin äidin ja tädin kanssa kotona c-kasetilta jumppaa, jossa kannustava naisääni kehotti ”Eye of the tigerin” tahtiin aina vain jaksamaan. Hämärästi muistelen päälläni olleen ajan henkeen sopivan jumppapuvun, tai sitten aika on vain kaunistanut muistoni entisestään. Joka tapauksessa jumpassa kyykättiin, kyykättiin ja kyykättiin loputtomiin: niin kauan, että tilanne vaikutti lapsen silmin varsin hullunkuriselta. Lopuksi kaikilla oli hirveä hiki ja kummallinen hyvä olo. Sen muistan aivan selvästi, että olo oli kuin voittajalla.
The Jumpassa on jotain samaa. Musiikkina on, luojan kiitos, päivitetympää kannustusmusiikkia ja yleisenä vaatetuksena jotain muuta kuin uimarantahirvityksiä (ei sillä, etteivätkö ne olisi täysin ok ja tavallaan jopa piristäviä näkyjä). Periaatteessa muita keskeisiä eroja tämän päivän ja 80-90 –luvun taitteen hittijumpissa ei ehkä sitten olekaan. The Jumppa on aikamatka historiaan.
The Jumppaan on saatu loistavasti sisällytettyä parhaat palat perusasioista. On kyykkyä, askelta, lautaa, nauhaa ja punttia. Mielestäni The Jumppa on ikään kuin tämän päivän päivitettyä aerobicia. Vaikka oma kokemukseni varsinaisesta kultaisesta aerobicista rajoittuu lapsuudenkodin olohuoneeseen, tunnistan sen sieltä silti. Anna-lehden tilaajalahjana tädin saama jumppakasetti on itse asiassa ollut niin ikään ensimmäinen ryhmäliikuntakokemukseni. Tämä muistui mieleeni aivan hiljattain, kiitos The Jumpan.
Vaikka on erittäin tervetullutta, että asiat kehittyvät ja rakennetaan uusia liikuntamuotoja ja ryhmäliikuntatunteja, on ”muistojenkaivelutunneille” oma tarpeensa. Muistojen verestyksen ohessa saa toki ähistyä reitensä kipeiksi ja käsivartensa nuudeleiksi. On ihmisiä, kuten minä, jotka kokevat suurta nautintoa ylihuomisen kivistävistä lihaksista, mutta jotka menevät varsinaisille lihaskuntotunneille vain viimeisessä hädässä. Haluan samaan syssyyn esittää nöyrän anteeksipyyntöni erinomaiselle ja suositulle BodyPumpille, joka ei yrityksistä huolimatta ole minua varten.
Nautin tunneista, joissa on menoa. Nautin myös siitä, että treenaan itseni vaivaiseksi. Siksi The Jumpan tyyliset, näitä molempia yhdistävät, tunnit sopivat minulle täydellisesti. En päässyt The Jumppaan ensimmäisenä muutamana viikkona erinäisten syiden vuoksi ollenkaan ja olin valtavan kateellinen kaikille, jotka pääsivät. Nyt tunnin jälkeen tuntuu siltä, että täytyy varmuuden vuoksi varata paikka jo viikon päähän, että varmasti sen saan. Tähän mennessä on saanut olla liikkeellä varaustensa kanssa hyvissä ajoin.
Leimatessani itseäni sisään olin katsovinani, että tunnille mahtuu mukaan kolmisenkymmentä hikiliikkujaa. Silti en jollain viikolla mahtunut mukaan. Se on aika uskomatonta ottaen huomioon, että kyse on yhdestä ”tavallisesta” tunnista. Vai onko sittenkään? Mikä The Jumpan salaisuus on?
On kirkkaasti nähtävissä, että Anu on suunnitellut tunnin meitä varten. Hän tietää, että aina joskus vaihtelu virkistää. Hän tietää, että meissä on paljon niitä, jotka ovat surreet BodyViven kuolemaa. Hän tietää, että me pidämme usein perusasioista hienouksien rinnalla. Keskuksen prioriteettien mukaisesti tunnilla on myös huomioitu kaikki, jotta jokainen pystyisi saavuttamaan siellä oman parhaansa. Yksi parhaista puolista onkin ehdottomasti se, että The Jumpassa on helppo onnistua. Ei ole pakko olla hyväkuntoinen, nopea, voimakas tai teknisesti taitava. Tunti on jokaista varten, koska heikkoudet peittyvät yksinkertaisiin kuvioihin, ja vahvuudet pääsevät loistamaan valitsemalla isot painot, kireät kuminauhat ja pisimmät askeleet. Silti lopputulema on se, että kaikki vetävät yhtä hyvin.
Kaikista näistä huippupiirteistä huolimatta The Jumppa olisi pelkkä Jumppa ilman huikeaa ohjausta. Valovoimainen, kannustava ja itsensä likoon laittava ohjaus on asia, jota me tarvitsemme. Asia korostuu ihka uuden tunnin kohdalla, koska ensivaikutelma on aina ensivaikutelma – vaikka painot käsissä seisoisi vuosien ajalta tutuksi tullut asiakas, joka varmuuden vuoksi roikkuu oven kahvassa silloin juhlapyhänäkin. Ensivaikutelmassa ei parane mennä pieleen mikään, mutta kaikkein vähiten ohjaaminen. Onneksi pelkoa sille ei ole ilmassa.
Meillä on kuntokeskus, joka oikeasti ajattelee meitä. Sen lisäksi, että saamme joka vuosi käsinkirjoitetut syntymäpäiväkortit (se on oikeasti luksusta), meitä on hemmoteltu kasaamalla ties mihin aikaan vuorokaudesta suunniteltu, meitä ajatellen räätälöity, ryhmäliikuntatunti. Tunti, jossa jokaiselle liikkeelle on tarkkaan harkittu paikkansa. Tunti, jossa panostetaan hyvään tunnelmaan ja kaikille avoimiin oviin. Tunti, jossa huomaamattaan saattaa käydä auvoisella matkalla menneessä. Tunti, jossa voi pelkästään voittaa.
Tänään(kin) olen voittaja koko illan.