Moikka asiakkaat!

Monet tekijät vaikuttavat siihen, miten energisiä olemme arjessa tai urheillessa ja minkälaiseksi terveytemme muodostuu tulevaisuudessa. Esimerkiksi vitamiinitasot ja rautavarastot vaikuttavat siihen, miten jaksamme. Kun elimistösi on tasapainossa ja elintapasi kunnossa, voit jaksaa paremmin arjessa, saada lisää energiaa liikuntaan ja ennaltaehkäistä sairauksia!

Valmennuksissa ja päivittäisessä asiakaspalvelutyössä on kokemukseni mukaan selkeästi herännyt tarve oppia ymmärtämään omaan hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä yhä enemmän. Loistava esimerkkitapaus (tarina jaettu luvan kanssa) on asiakkaani, joka alkujaan hakeutui luokseni mentaalivalmennuksen vuoksi, koska terveelliset elämäntavat kyllä kiinnostivat, mutta toteutus ontui lukuisista aloituksista huolimatta. Juurisyyksi ”saamattomuuteen” selvisi väsymys. Alussa hän ei itse kokenut verikokeita tarpeelliseksi, uskoimmehan toki molemmat asian korjaantuvan ajan kanssa, kun saamme yöunet paremmaksi sopivasti mitoitetun liikunnan ja hyvinvointia tukevan ravitsemuksen sekä stressinhallinnan voimin. Huolellisesti ohjelmoiduista treeneistä, monipuolisesti koostetusta ruokailusta ja kaikin puolin mallikkaasti hoidetuista asioista huolimatta hän koki olonsa jatkuvasti väsyneeksi edelleen. Ehdotin verikokeita uudelleen, jotta saisimme selvitettyä, voiko väsymyksen taustalla olla jokin fyysinen tekijä. Konsultoimme lääkäriä asiasta ja hän oli ehdottoman samaa mieltä kanssamme. BINGO: mittauksista löytyi esimerkiksi liian matalat ferritiinitasot, jotka ovat suoraan yhteydessä mm. heikkolaatuiseen ja palauttamattomaan uneen. Mutta kuinka lohdullinen tieto tämä oli meille molemmille: asiakkaaltani poistui tietynlainen syyllisyys ”laiskuudesta”, kun väsymykselle löytyi selkeä selittävä tekijä. Samoin minä sain vahvistuksen epäilyilleni, kun selvisi, että vika ei todellakaan ollut tekemäni työn laadussa, vaan kaikkeen todellakin löytyi looginen selitys.

Liki vastaavan kaltaisia, esimerkiksi juuri väsymykseen liittyviä tapauksia on tullut vastaan lyhyellä aikavälillä järjettömän paljon. Olen miettinyt pääni puhki, kuinka voisin auttaa tässä asiassa useampia ihmisiä laajemmalla rintamalla. Lamppu välähti, kun asiakkaani kokemuksen perusteella päätin myös itse käydä pitkästä aikaa verikokeissa, edellisestä kerrasta kun oli hurahtanut jo liian pitkä tovi. Kävin maaliskuussa elämäni ensimmäistä kertaa Puhti- mittauksissa Ylivieskan Mehiläisessä (omilla rahoillani!) tarkistuttamassa elimistöni tilan. Vaikutuin homman helppoudesta: sain varattua ajan netistä lyhyellä varoitusajalla, kävin mittauksessa ilman pitkää odotusaikaa ja sain suurimman osan mittaustuloksista jo seuraavana päivänä, vieläpä selkokielellä kerrottuna. Koin, että tämä olisi loistava juttu myös asiakkaille!

Käärin hihat ja otin yhteyttä Puhti.fi- palveluun ehdottaakseni yhteistyötä. Lopputuloksena voin ilokseni kertoa, että alekoodillamme fysiomotion (affiliatekoodi) pääset selvittämään elimistösi voinnin 10% alennuksella. Esimerkiksi raudanpuutteen selvittävä tutkimuspaketti on vain 59€! Reilusti liikuntaa harrastaville suosittelen Liikkujan terveystarkastusta (tämän valitsin itse). Lisäksi valikoimassa on mm. yli 50- vuotiaille omat terveystarkastuksensa ja paljon muuta. Pääset tutustumaan Puhdin erilaisiin laboratiopaketteihin TÄSTÄ. Alekoodi on voimassa 31.5.2023 saakka.

Haluan vielä lisätä, että palvelun tarkoitus ei ole etsiä sairauksia tai selvittää erilaisten oireiden syytä, vaan ensisijaisesti edistää hyvinvointia ja jaksamista sekä kiinnittää huomiota tekijöihin, joilla voi vaikuttaa elintapasairauksien ehkäisyyn.

Tässä vielä kootusti syitä, miksi valita Puhti:

  • Kaikki testit helposti ja nopeasti ilman lääkärin lähetettä.
  • Voit ottaa valmiin testipaketin, valita halutessasi mukaan lisätestejä tai suunnitella kokonaan oman testikokonaisuuden.
  • Selkeä ja edullinen hinnoittelu.
  • Testit voi ottaa useilla paikkakunnilla ympäri Suomen.
  • Näytteenotto käy hetkessä.
  • Selkeät raportit. Ei pelkkiä lyhenteitä ja numeroita vaan visuaaliset ja helppolukuiset tulokset.
  • Tulokset yleensä jo seuraavana päivänä Oma Puhti -palveluun.
  • Tarvittaessa saat tulokset helposti mukaan lääkärille tai ravitsemusterapeutille. Lääkärin etäkonsultaatio on tilattavissa erikseen myös suoraan palvelun kautta tulosraportilta, mikäli herää kysymyksiä tai epäilys sairaudesta, tai mikäli on oireita.

 Puhti-terveystarkastus auttaa sinua:

  • tarkistamaan, miten elimistösi voi ja tekemään parempia valintoja
  • saamaan käsityksen omaan hyvinvointiin ja vireystilaan vaikuttavista tekijöistä
  • näkemään helposti, mitkä arvot ovat viitearvojen mukaisia ja mitä kukin arvo tarkoittaa
  • selvittämään, mitä tekijöitä muuttamalla, ja miten, saat lisää energiaa arkeen.

 

Jos haluat keskustella omasta käyttäjäkokemuksestani, nykäise salilla hihasta tai lähesty vaikka sähköpostitse anu@fysiomotion.fi

Erinomaista vointia toivottaen,

Anu