Tiedote yrityskaupoista: Anu Ilmonen, Marko Hautajoki ja Johanna Oksanen ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jonka myötä Fysiomotion Oy on 27.9.2024 siirtynyt kokonaan Markon ja Johannan omistukseen.
Yrityskauppa mahdollistaa Fysiomotionin kehittämisen jatkossa kahden ihmisen voimin. Tämän myötä yrityksen toiminta voi entistä vahvemmin jatkua tuttujen arvojen mukaisesti.
Alta voit lukea molempien osapuolten ajatuksia:
Marko & Johanna: ”Oma hyvinvointikeskus on meille molemmille unelmien täyttymys ja olemme todella kiitollisia tästä meille auenneesta tilaisuudesta jatkaa Fysiomotionin toimintaa. Paikan yhteisöllisyys ja ilmapiiri on jotain aivan ainutlaatuista, ja on ilo siirtyä palvelemaan FM:n asiakkaita kokopäiväisesti.
Anu on tehnyt kaikki viime vuodet loistavaa työtä yrityksen parissa, mistä kertoo osaltaan se, että Fysiomotion sai hiljattain AAA- luottoluokituksen. Jatkossa ryhmäliikunta pysyy ennallaan tutun ammattitaitoisen ohjaajatiimin voimin, ja lisäksi meillä on resursseja laajentaa personal training -valmennusten tarjontaa sekä kehittää kuntosalipuolta entisestään.
Marko on tehnyt Fysiomotionilla jo parin vuoden ajan valmennuksia ja hierontaa itsenäisenä yrittäjänä ja on jo useimmille tuttu talossa. Marko tarjoaa jatkossakin valmennusten ohella hierontaa sekä vastaa kuntosalilaitteista.
Johannan työtehtäviin kuuluvat jatkossa hallinnolliset asiat, markkinointi, ryhmäliikuntatuntien ohjaukset sekä kuntosalivalmennukset. Johanna valmistui hiljattain toiminnallisen harjoittelun personal traineriksi Spartan Academysta.
Meidän molempien osaaminen ja omanlaiset lähestymistavat valmennukseen täydentävät toisiaan, ja uskomme, että yhdessä pystymme viemään Fysiomotionin uudelle tasolle!”
Anu: ” Haluaisin alleviivata, että yrityskauppojen suurin syy on sekä omani että Fysiomotionin ja silloin samalla myös teidän asiakkaiden tulevaisuus. Kun entinen yhtiökumppanini Timo aikanaan ilmoitti halustaan lopettaa yrittäjänä Fysiomotionin alaisuudessa, vaihtoehtoina silloin oli joko jatkaa itsekseen, etsiä uusi yhtiökumppani tai aloittaa silloisen liiketoiminnan alasajo. Fysiomotionin lopettaminen ei mielestäni ollut vaihtoehto kuin paperilla, mutta tiesin jo silloin, että ennemmin tai myöhemmin tulen tarvitsemaan yhtiökumppanin.
Yhtiökumppanuus ei ole kuitenkaan asia ihan yksinkertaisimmasta päästä ja kun aloitimme Markon kanssa neuvottelut osakkuudesta, heitin jossain vaiheessa ilmoille ajatuksen siitä, että mitä jos käännämme kuvion toisen päin: Johanna ja Marko siirtyvät omistuspuolelle ja minä työntekijäksi. Fysiomotionin potentiaali kun on hurja, mutta yhden ihmisen resurssit ovat rajalliset ja se on asia, joka minua on syönyt sisältä jo pidemmän ajan.
Nyt kun Fysiomotionin tiimi on jälleen upeasti vahvistunut, alkaa oikeasti olla vain kuuluisa taivas rajana. Tämä on myös minulle loistava tilaisuus päästä kehittämään omaa osaamistani alalla ja se tulee heijastumaan varmasti positiivisesti myös FM:n asiakkaille.
Olen todella huojentunut, että niin monelle tärkeä treeniolohuone tulee jäämään loistaviin käsiin. Fysiomotion kun on edelleen myös minulle erittäin rakas, enkä todellakaan luovuttaisi sitä aivan kenen tahansa käsiin. Minulla on siis erittäin luottavainen olo Fysiomotionin tulevaisuuden suhteen, sillä Johanna ja Marko ovat sekä ammatillisesti että ihmisinä kaikkea, mitä tässä työssä vaaditaan onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi.
Asiakkaille haluan lausua sydämeni pohjasta mitä lämpimimmän kiitoksen kuluneista vuosista, koska juuri te olette aina olleet se osatekijä, joka on mahdollistanut aivan kaiken. Onneksi yhteinen matka jatkuu ja toivottavasti näemme jatkossakin niin tunneilla kuin kuntosalinkin puolella.”
Anu jatkaa ryhmäliikunnan ohjaamista ja suunnittelua ja Henkka pysyy talossa kokoaikaisena työntekijänä.
Yrityskaupan myötä ainoa muutos asiakkaillemme on se, että valmennuspaikkoja on jatkossa enemmän tarjolla.
Ylivieskassa 28.9.2024
Marko Hautajoki, Johanna Oksanen & Anu Ilmonen