MIELIJUMPPAA-BLOGI

Liikunnallisia ajatuksiani

”Mielijumppaa”-blogi pitää sisällään tavallisen liikkujan ajatuksia siitä, millaista on olla Fysiomotionin asiakas. Pohdin asioita liittyen ryhmäliikuntaan, ryhmäliikkujiin sekä kaikkeen siihen, mitä tapahtuu askelkuvioiden ja hikipisaroiden ohessa. Koska kirjoittaminen on itselleni harrastus siinä missä jumppaaminenkin, kirjoitan blogia sitä tahtia kuin se muun arjen yhteydessä onnistuu.

T. Outi

Blogin uusin

Meidän vuoro olla teitä varten, Fysiomotion!

En kestä tätä erossaoloa Fysiomotionista. Olen kokenut käsittämätöntä henkistä tyhjyyttä. Jumpat ovat olleet niin merkittävä tekijä omassa arjessani, että aukko siinä kaikuu onttona ja murheellisena. Kuten todettua, ikinä mielialani ei ole jumppareissun aikana heikentynyt vaan päinvastoin. Jumppa tuon paikan mystisen hullaannuttavassa menossa moninkertaistaa iloa, lieventää ahdistusta ja sulattaa surua.

Juuri nyt tuntuukin kuin eläisin elokuvassa. Sellaisessa elokuvassa, jossa joku mystinen voima tai tauti on vallannut maailman ja ihmisiä lakoaa kuin heinää. Tarinaa on ihan kiva katsella lämpimältä sohvalta sylissä karkkipussi, jonka on hankkinut aiemmin päivällä keskeltä ruuhkaisinta ostoshärdelliä. Näiden reissujen maisemaan kaikenkokoiset nenänkaivajat ja pärskijät kuuluvat ihan olennaisesti ilman, että kokee kotona sen kummempaa vimmaa hangata käpäliään puhki.

Viime aikoina minusta on kuoriutunut kuitenkin pöpönpelkääjä. Niin on käynyt monelle muullekin ja toki syystäkin. Tällä hetkellä ihmiset kököttävät kodeissaan ja odottavat epätoivoisina paluuta entiseen. Toisaalta tuohan tämä monelle myös pakollisen pysähtymisen ja samalla mahdollisuuden nähdä jotain, jonka näkemiseen ei hektisessä elämässä ole ehkä aikaa. Minäkin, joka en ikinä juokse, koska en jaksa enkä osaa, kävin eilen juoksemassa. Se sujui kyllä jotenkuten. Valitettavasti se ei kuitenkaan hengästymisen ja voipuneiden kinttujen lisäksi antanut mitään muuta. Kollektiivisuus puuttui. Minun tapauksessani puuttui siten käytännössä kaikki.

Kaikki minut tuntevat tietävät, että motivoidun jumpassa muista syistä kuin siitä, että edistäisin fyysisiä ominaisuuksiani. Siksi en pysty innostumaan yksilölajeista. Tarvitsen sitä jumppaporukkaa, vaikka heistä harva sitä ehkä tietää. Voi olla hullua olla riippuvainen tuntemattomista ihmisistä. Pahoitteluni, jos joku siitä ahdistuu. Ja vaikka pidänkin yksinolosta ja rauhasta, tuntuu se pakotettuna aivan toiselta. Oikeasti tämä on minusta ihan hanurista.

Vaikka elämä onkin nyt jossain määrin pysäkillä, olisi tärkeää, että jokainen ajattelisi asioita hivenen pidemmälle. Millä mallilla haluamme asioiden olevan, kun tämän seisahduksen usva hälvenee? Tässä kriisissä on tahoja, jotka kärsivät enemmän kuin toiset. Sen, joka pystyy vähänkään toista auttaa, pitäisi se tehdä. Jos mitään muuta perustetta ei itselleen löydä, olisi viisasta ajatella asiaa edes oman henkilökohtaisen elämän kantilta. Mitä palveluja odotan minua varten olevan tulevaisuudessa?

Pahinta, mitä voit itsesi kannalta tehdä, on hylätä kumppanisi nyt. Fysiomotion on ollut aina meitä varten. Olen itse saanut kokea, kuinka juuri minua tuossa firmassa ajatellaan. Minua on tuettu aina: on joustettu, kohdattu ja alituiseen kehitetty uusia, yhä enemmän tarpeitani vastaavia palveluja. En kehtaa melkein edes ajatella. Kuten aiemmin jo totesin, Fysiomotionin tukeminen tässä tilanteessa tuntuu oikeudelta, ei velvollisuudelta. Tämä ilman harkintaa tekemäni päätös kertonee myös siitä, kuinka maaliin tämä yritys on laukonut näinä vuosina.

Nyt tarvitaan konkreettisia tekoja myös meiltä. Siksi vetoankin suurella todennäköisyydellä monen suulla, että älkää nyt hyvät ihmiset ainakaan alkako tauottaa asiakkuuksianne. On tietenkin tilanteita, joissa se on pakko tehdä eikä kukaan siitä varmastikaan syytä. Mutta jos ei ole pakko, niin onko pakko. Minä ainakaan en mitenkään kestä ajatellakaan, että himojumppaajan arkeni kokisi pysyvän kolauksen.

Voisimmeko ajatella, että valjastaisimme (jumppa)yhteisöllisyytemme nyt toisenlaiseen käyttöön? Voisiko nyt olla meidän todellisen yhteisen projektimme aika? Olen sekä omieni että muiden silmin todistanut, kuinka pilkahduksia uudenlaisesta yhteisöllisyydestä on ollut nähtävissä. Tuntemattomat ihmiset tervehtivät tien päällä toisiaan. Voi olla, että eristäytyminen tekee tehtävänsä, jolloin kuka tahansa elävä olento herättää tarpeen ottaa kontaktia.

Ehkä tämä onkin juuri se ilmiö, jonka varaan lähitulevaisuutta kannattaa visioida. Tästä ei moni selviä yksin. Siksi vetoankin, että se, jolla on voimia ja resursseja edes hivenen yli omien tarpeiden, pyrkisi antamaan niitä sille, jolla niistä on vajetta. Se on ihan normaali toimintatapa muutenkin, mutta ehdottoman tärkeä tässä hetkessä.

Ihan ensimmäisessä tekstissäni kirjoitin, että ”Kiitos Fysiomotion, jatketaanhan ”forever””. Minä olen saanut enemmän kuin mitä olen osannut toivoa.

Nyt on minun aikani tehdä voitavani.

Blogiarkisto

Meidän vuoro olla teitä varten, Fysiomotion!

En kestä tätä erossaoloa Fysiomotionista. Olen kokenut käsittämätöntä henkistä tyhjyyttä. Jumpat ovat olleet niin merkittävä tekijä omassa arjessani, että aukko siinä kaikuu onttona ja murheellisena. Kuten todettua, ikinä mielialani ei ole jumppareissun aikana...

Mukavuudenhalun sulava tasapaino

Olen mukavuudenhaluinen. Silloin, kun jumpassa sydän paukkuu pahemmin kuin helmipakkanen ja hiki kirvelee silmiä, tekee kamalasti mieli äkkiä lopettaa, jotta oireet loppuisivat. Vielä ehtisi perääntyä ennen kuin menetän kasvoni kokonaan sulamalla osaksi laminaattia....

Jumppaesteiden selätystä!

Olen tainnut aiemmin mainostaa, että vuodenaikojen vaihtelut eivät vaikuta (himo)treenaajan arkeen. Eivät niin, edelleen hikoilen hyvillä mielin sisätiloissa säästä riippumatta. Olen kuitenkin ollut hiljan vastakkain sen kanssa, että jos hidasteita on liikaa, himo...

Aukioloajat

Voimassa olevat aukioloaikamme näet TÄSTÄ.

Ajanvaraukset: p. 044 5510 701

TIETOSUOJASELOSTEEMME

Yhteystiedot

FysioMotion Oy
Kauppakatu 14, Ylivieska

P. 040 5709 891 / Johanna
P. 050 3743 859 / Marko
P. 044 5510 701 / Vastaanotto

 

etunimi@fysiomotion.fi

Seuraa meitä: