MIELIJUMPPAA-BLOGI

Liikunnallisia ajatuksiani

”Mielijumppaa”-blogi pitää sisällään tavallisen liikkujan ajatuksia siitä, millaista on olla Fysiomotionin asiakas. Pohdin asioita liittyen ryhmäliikuntaan, ryhmäliikkujiin sekä kaikkeen siihen, mitä tapahtuu askelkuvioiden ja hikipisaroiden ohessa. Koska kirjoittaminen on itselleni harrastus siinä missä jumppaaminenkin, kirjoitan blogia sitä tahtia kuin se muun arjen yhteydessä onnistuu.

T. Outi

Blogin uusin

Hurjia tyyppejä ne jumppaohjaajat!

Jumppaohjaajan työ on yksi pelottavimmista töistä, joita pystyn kuvittelemaan. Jos saisin kokeilla viikon mitä tahansa tuntematonta työtä, jäisi kaksintaistelu steppilaudan kanssa, silmät tapilla seuraavan yleisön edessä, luultavasti Top100 -listan häntäpäähän. Nöyrä kunnioitus heille, jotka sen tekevät edes kerran. Olen havainnut, että jotkut tekevät sitä jopa vuosia hehkuttaen samalla, kuinka mahtavaa työtä se on. En voi kuin ihailla.

Jumppa-asiakas saa olla kuinka huonolla tuulella tahansa, kunhan se pysyy kohtuudella omana asiana. Ohjaajan täytyy kuitenkin jossain määrin elää työnsä äärellä elämänsä parasta päivää joka päivä. Toisaalta, kyllähän jokainen joutuu työssään joskus olemaan edustavimmillaan, vaikka todellisuudessa olisi silloin kaikkea muuta. Olen huomannut, että työn ollessa itselle motivoivaa, on vetovoiman tunne mahdollista vetää pintaan silloinkin, kun ei ihan täysillä nappaisi.

Sitä paitsi tavallisuus vetoaa meihin taviksiin. On tietysti siistiä, että ohjaaja on teknisesti taitava ja että hänen ohjauksestaan välittyy tunne, että hän todella tietää, mitä tekee. Mielelläänhän sitä katsoo. Kuitenkin kaikkein eniten pidän jumppaohjaajassa siitä, että hän on esikuvamaisesta olemuksestaan huolimatta ihan tavallinen tyyppi. Sekoilut koreografioissa ovat piristäviä. Eikä tarvitse tehdä välttämättä edes virheitä. Se, miten ohjaaja suhtautuu asiakkaisiinsa, näkyy. Esiintymiskorokkeen luomasta ylävinkkelistä huolimatta on mahdollista toimia niin, että asiakas tuntee olevansa tilanteessa samalla tasolla.

Se vaatii varmasti ohjaajalta aikamoista itseluottamusta. Uskoakseni täytyy osata, luottaa osaamiseensa ja ennen kaikkea luottaa siihen, että se riittää. Näinhän se on periaatteessa työssä kuin työssä. Jumppaveturin kaltaisessa esiintymisammatissa hurjin elementti liittynee siihen, että siinä itsensä likoon laittamiseen yhdistyy vaihtuva asiakasryhmä. Ikinä ei tiedä varmuudella etukäteen, keitä on paikalla. Joskus porukka lähtee helposti mukaan mihin tahansa hullutukseen, joskus salissa vallitsee harmoninen joukkonolous. Se, kummin tapahtuu, on niin monen tekijän summa, ettei syistä pysty parhainkaan analyytikko ottamaan selkoa. Itselläni esimerkiksi pelkästään se, kummalla puolella salia olen, vaikuttaa tunnelmaan ja koko tuntiin. ”Väärällä” puolella salia ohjaajan liikkeet näyttävät vähän erilaisilta enkä koe hahmottavani tilannetta yhtä hyvin kuin tutulta suunnalta. Minulle vasen on ikuinen oikea.

Minä, kaavoineni, olen ihan perusjumppari. Meitä kaikenmoisia perusjumppareita on paikalla kourallinen tai täyteen tungettu salillinen, ja jokainen pitäisi tehdä tyytyväiseksi. Tunnen usein suurta myötätuntoa. Samalla mietin monesti, voisinko asiakkaana jotenkin auttaa ohjaajaa työssään. Toki jo paikalle tuleminen on tietynlainen tunnustus, mutta entä sen jälkeen? Entä jos huomaisinkin useammin katsoa ohjaajaa tunnin aikana silmiin, jolloin hän voisi vakuuttua, että kaikki menee hyvin? En tiedä, minkälaisen kuvan annan tunnelmastani puuskuttamalla verenmaku suussa ilman, että katseeni juurikaan keskittymisen vimmassa irtoaa omasta peilikuvastani. Kuinka paljon oikeasti voin menettää, jos päästäisin jonkin äänen silloin, kun ohjaaja kysyy ryhmältä tunnelmia?

Tämä harmittaa joskus suuresti, koska jokainen hyötyy saadessaan työstään palautetta. Siksi toivoisin, ettemme antaisi sijaa spekuloinnille silloin, kun meiltä selvästi jotain kysytään. Toivottavasti jokainen ohjaaja tiedostaa myös sen, että tunnelma voi todella olla katossa, vaikka vastaukseksi ei saisi pihaustakaan. Se on se monen tekijän summa, joka vaikuttaa kaikkeen. On turvallisen helppoa olla hiljaa, vaikka mieli tekisi hihkua ja hyppiä kolmiloikkaa.

Usein olisi myös mukava huikata heti tunnin jälkeen jotain ohjaajalle palautetta, mutta tilanne on luonnollisesti rauhaton ja kiireinen. Kerran ohitin tässä kohtaa tekosyyt, ja onnittelin siitä itseäni seuraavan kuukauden. Pyrin noudattamaan periaatetta, että jos voin teeskentelemättä antaa myönteistä palautetta, en jätä sitä antamatta. Tiedän olevani oikeutettu myös rakentavan palautteen antamiseen ja varmasti sillekin on paikkansa. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että useimmiten vahvuuksia vahvistamalla saadaan aikaan parasta jälkeä. Ihailtavinta minusta on, kun jumppaohjaaja kaikinpuolista luottamusta henkien vetää tunnit omia parhaita puoliaan käyttäen.

Kaiken tämän ytimessä on aivoitukseni siitä, mikä minun roolini asiakkaana on. Palvelusta maksavana tahona saan tietysti mennä ja ottaa sen, mistä maksan: hien, hyvinvoinnin ja kaiken muun. Ajatustyön myötä olen kuitenkin koko ajan vahvemmin alkanut olla sitä mieltä, että myös asiakkaan velvollisuus on antaa, ei pelkästään ottaa. Jo pelkkä ystävällinen tervehdys henkilökunnalle on periaatteessa minimitasoa parempi suoritus. Huomaan usein itseni myös sen ajatuksen ääreltä, että jumppasalissa toinen tekee työtään ja toinen harrastaa, mutta muuta eroa heidän välillään ei lopen olekaan.

Raa`asta yksinkertaistuksesta huolimatta jumppaohjaajat ovat erityisen erityisiä tyyppejä, joille kuuluisi kunniakirja jokaisesta suoritetusta tunnista. Kiitos, kun teette sitä, niin minun ei tarvitse.

Blogiarkisto

Hurjia tyyppejä ne jumppaohjaajat!

Jumppaohjaajan työ on yksi pelottavimmista töistä, joita pystyn kuvittelemaan. Jos saisin kokeilla viikon mitä tahansa tuntematonta työtä, jäisi kaksintaistelu steppilaudan kanssa, silmät tapilla seuraavan yleisön edessä, luultavasti Top100 -listan häntäpäähän. Nöyrä...

The Jumppa, päivitetty matka muistoihin

Muistan elävästi, kun pikkutyttönä jumppasin äidin ja tädin kanssa kotona c-kasetilta jumppaa, jossa kannustava naisääni kehotti ”Eye of the tigerin” tahtiin aina vain jaksamaan. Hämärästi muistelen päälläni olleen ajan henkeen sopivan jumppapuvun, tai sitten aika on...

Voiko motivaatiota harjoitella?

Olen aina ajattelut, että motivaatiota joko on tai sitten ei ole. Vaikka useimmiten ajattelen asioista kaikkea muuta kuin mustavalkoisesti, motivaation suhteen olen ollut mietteissäni aika kankea. A. Ilmosen kommentti siitä, että motivaatiota voisi jotenkin...

Aukioloajat

ma–to klo 12–20
pe klo 12–18
la klo 12–15 (kesä-elokuussa suljettu)
su suljettu
(Avainkortilla ma–su klo 04.30–24)

Ajanvaraukset: p. 044 5510 701

 

TIETOSUOJASELOSTEEMME

Yhteystiedot

FysioMotion Oy
Kauppakatu 14, Ylivieska

 

P. 044 5510 718 / Timo
P. 044 5766 388 / Anu
P. 044 5510 701 / Vastaanotto

 

etunimi@fysiomotion.fi

Seuraa meitä:

Pin It on Pinterest

Jaa somessa: