MIELIJUMPPAA-BLOGI

Liikunnallisia ajatuksiani

”Mielijumppaa”-blogi pitää sisällään tavallisen liikkujan ajatuksia siitä, millaista on olla Fysiomotionin asiakas. Pohdin asioita liittyen ryhmäliikuntaan, ryhmäliikkujiin sekä kaikkeen siihen, mitä tapahtuu askelkuvioiden ja hikipisaroiden ohessa. Koska kirjoittaminen on itselleni harrastus siinä missä jumppaaminenkin, kirjoitan blogia sitä tahtia kuin se muun arjen yhteydessä onnistuu.

T. Outi

Blogin uusin

Jumppaesteiden selätystä!

Olen tainnut aiemmin mainostaa, että vuodenaikojen vaihtelut eivät vaikuta (himo)treenaajan arkeen. Eivät niin, edelleen hikoilen hyvillä mielin sisätiloissa säästä riippumatta. Olen kuitenkin ollut hiljan vastakkain sen kanssa, että jos hidasteita on liikaa, himo uhkaa hyytyä. On viheliäistä, että harrastuksen ylläpitäminen käy joskus työstä.

Syyllisyys on yksi pahinta laatua oleva hidaste. Hyvä ihminen nauttii itselleen tärkeimpien ihmisten seurasta niin paljon, että jättää jumpan tänään väliin. Tosi hyvä ihminen nauttii perheestään niin paljon, ettei edes muuta kaipaa. Laatuvanhempi nimittäin pyyhkii suita, neniä ja ovenpieliä niin onnellisena työpäivänsä jälkeen, ettei edes muuta ajattele.  Korkeintaan hän tuumaa itsekseen, että ehtii jumpata riittävästi eläkkeellä.

Eihän kenenkään tarvitse jumpata tai tehdä kaikkea muutakaan, jos ei tahdo. On vain hullua, mikä sisäinen ristiriita voi tulla omien haluamisten ja sen välille, mitä minun kuuluisi haluta. Joskus voi olla niinkin, että päivissä on vain liikaa kaikkea, ja oma latautuminen tärkeän harrastuksen parissa siirtyy toistuvasti seuraavalle päivälle. Mitä hyötyä on syödä sunnuntaina terveellisesti, jos on koko viikon siihen mennessä mässännyt? Eikö ole sama mennä jumppaan vasta ensi viikolla, kun koko kuukausi on mennyt sillä saralla jo muutenkin pilalle?

Treeni on tavallaan extraa, jota ilman jokainen pärjää. Pärjäähän sitä varmasti hyvinkin vähällä tarvittaessa. Tuo yllä mainitsemani logiikka on kuitenkin naurettava. Vaikka olisin kuusi päivää jättänyt menemättä jumppaan, seuraa seitsemännen päivän jumpasta joka tapauksessa hyvä mieli. Kaikesta säätämisestä huolimatta en ole ikinä katunut sitä, että menin. Menemättä jättämistä kadun melkein aina.

Olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että asioita kannattaa ajatella aina huomista pidemmälle. En osaa suuremmin haaveilla isommista lihaksista tai huikeasta nopeudesta eivätkä tuntimieltymyksenikään välttämättä tämän tyylisiä tavoitteita tue. Oletan kuitenkin, että liikkumatta olisin huonommassa kunnossa.  Ajatus siitä, etten jaksaisi touhuta arjessa näppärästi ilman merkittäviä pinnistelyjä, on niin kamala, etten halua alkaa jumppalakon koekaniiniksi.

En voi lakkoilla siksikään, että henkinen arki vaatii fyysistä vastapainoa. Kun työssä saa olla säyseä, sopuisa ja sulava, on mahtavaa heittäytyä illalla aivan toiseen maailmaan. Päällepäin ei välttämättä uskoisi, kuinka paljon saan virtaa hakatessani kuvitteelliselta vastustajalta ilmat pihalle. Tosielämässähän tilanne olisi minulle kauhistus.

Taistelu itseäni vastaan on minun juttuni. Jumpat toimivatkin kohdallani juuri siksi, ettei niissä ole kilpailuasetelmaa. En tiedä, kumpi tuli ensin: se, etten pärjää vai se, etten ole kiinnostunut voitosta, mutta joka tapauksessa inhoan kilpailemista. Siksi vaikkapa nyrkkeilyn tapainen laji sopii minulle paremmin jumppasalissa kuin kehässä. Omassa itsessäni on minulle aivan riittävästi vastusta.

Oman itsen vastukseen liittyvät pitkälti nuo harrastamisen esteetkin. Lohduttavaa siinä on se, että silloin suurin osa niistä on mahdollista räjäyttää pois häiritsemästä. Avainasia on riittävä ja terveellinen itsekkyys, joka ohjaa pitämään huolen itsestä ja omasta hyvinvoinnista.

Vaikka harrastaminen ei ole ruuhkavuosina maailman yksinkertaisinta, niin on se sitäkin tärkeämpää. Vaivannäkö harrastuksen ylläpitämiseksi on todellakin sen arvoista. Vastuu on kuitenkin itsellä. Kukaan ei huolehdi minua jumppaan, jos en itse sitä tee. Itseäni auttaa joskus se, että varaan paikan jumppaan hyvissä ajoin, jos tiedän, että tielleni on vaarana kasautua esteitä. Kynnys perumiseen kasvaa ilta kohti eikä sitä enää meinaa kehdatakaan tehdä. Järkikin on otettava joskus käteen. Lapset eivät ole heitteillä eikä (minunkaan) maailma kaadu, vaikka antaisin pölyn kerääntyä vielä tänäänkin ympäri huushollia.

Viimeksi eilen pakkasin jumppakassini ja häivyin paikalta pienimmän jäädessä itkemään oven taakse.

Jo kaartaessani pois pihasta kiitin itseäni hyvästä päätöksestä.

Blogiarkisto

Jumppaesteiden selätystä!

Olen tainnut aiemmin mainostaa, että vuodenaikojen vaihtelut eivät vaikuta (himo)treenaajan arkeen. Eivät niin, edelleen hikoilen hyvillä mielin sisätiloissa säästä riippumatta. Olen kuitenkin ollut hiljan vastakkain sen kanssa, että jos hidasteita on liikaa, himo...

Hurjia tyyppejä ne jumppaohjaajat!

Jumppaohjaajan työ on yksi pelottavimmista töistä, joita pystyn kuvittelemaan. Jos saisin kokeilla viikon mitä tahansa tuntematonta työtä, jäisi kaksintaistelu steppilaudan kanssa, silmät tapilla seuraavan yleisön edessä, luultavasti Top100 -listan häntäpäähän. Nöyrä...

The Jumppa, päivitetty matka muistoihin

Muistan elävästi, kun pikkutyttönä jumppasin äidin ja tädin kanssa kotona c-kasetilta jumppaa, jossa kannustava naisääni kehotti ”Eye of the tigerin” tahtiin aina vain jaksamaan. Hämärästi muistelen päälläni olleen ajan henkeen sopivan jumppapuvun, tai sitten aika on...

Aukioloajat

ma–to klo 12–20
pe klo 12–18
la klo 10–14 (kesä-elokuussa suljettu)
su suljettu
(Avainkortilla ma–su klo 04.30–24)

Ajanvaraukset: p. 044 5510 701

 

TIETOSUOJASELOSTEEMME

Yhteystiedot

FysioMotion Oy
Kauppakatu 14, Ylivieska

 

P. 044 5510 718 / Timo
P. 044 5766 388 / Anu
P. 044 5510 701 / Vastaanotto

 

etunimi@fysiomotion.fi

Seuraa meitä:

Pin It on Pinterest

Jaa somessa: