Aluehallintoviranomaiset ovat tänään täsmentäneet, että ryhmäliikuntaan käytettävät sisätilat on suljettu pykälän 58g perusteella 15.1.2022 saakka koko Pohjois-Pohjanmaan alueella. Pykälät 58g ja 58d ovat nyt siis voimassa yhtä aikaa, mikä käytännössä tarkoittaa ryhmäliikunnan asiakkaillemme tätä:
- Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta saamamme lisäohjeistuksen mukaisesti joudumme valitettavasti pitämään ohjatun ryhmäliikunnan tauolla 15.1.2022 saakka.
- Toivon mukaan saamme jatkaa live- tunteja 16.1.2022 alkaen. Tämän valossa toivoisimme kärsivällisyyttä teiltäkin, sillä vaikka monelle meistä (kuten myös allekirjoittaneelle) ryhmäliikunta on kuin henki ja elämä, niin kyseessä on nyt vain enää 10 päivää odotettavaa.
- Kaikki muu toiminta (kuntosali, hieronta, fysioterapia, valmennukset ym.) pysyy ennallaan.
- Pahoittelemme tilannetta suuresti, mutta toivomme teidän ymmärtävän, että meidän on noudatettava viranomaisten määräyksiä ja ohjeita kaikessa toiminnassamme.
Mitä tarjoamme tilalle?
- Voimassa olevilla korteilla sekä spinning- sali että virtuaalitunnit isossa salissa ovat nettivarausjärjestelmän kautta varattavissa vapaaseen käyttöönne.
- Virtuaalituntien käytössä opastamme tarvittaessa mielellämme.
- Huomioithan, että annettujen määräysten perusteella ryhmäliikuntasaleissa saa treenata vain yksi henkilö tai seurue kerrallaan.
- Aloitamme välittömästi suunnittelemaan extratunteja ym. mukavaa (kuten BODYCOMBAT®- maraton) mieltä piristävää korviketta tulevaisuuteen.
Hyvinvointikeskus FysioMotionilla pidetään hyvää huolta hygieniasta, joten kaikkien asiakkaidemme tulee noudattaa seuraavia ohjeita:
- Erityisen tärkeää on, että et treenaa kipeänä – et edes pienillä oireilla!
- Huolehdit itsestäsi sekä muista noudattamalla hyvää yskimis-, aivastamis- ja käsihygieniaa.
- Pese kädet huolellisesti saippualla aina keskukseen saapuessasi sekä lähtiessäsi. Saatavilla on myös käsidesiä aulassa, respassa, kuntosalilla ja ryhmäliikuntatiloissamme.
- Pidä turvaväli muihin treenaajiin ja henkilökuntaan.
- Käytä treenatessa omaa juomapulloa, sisäkenkiä ja hikipyyhettä.
- Käytä maskia yleisissä tiloissa, kuten aulassa, asiakaspalvelussa ja pukutiloissa.
- Ethän oleskele tiloissa muuten, kuin treenaamassa.
- Pyyhithän käytön jälkeen käyttämäsi välineet.
Mikäli Sinulla on mitä tahansa kysyttävää tilanteesta, olethan yhteydessä respaamme, p. 044 5510 701 tai anu@fysiomotion.fi